OPINTOSETELIAVUSTUKSIA HAETTAVANA
Tampereen kesäyliopisto on saanut opetusministeriöltä rahoitusta opintoseteleihin, joilla voi korvata kokonaan tai osittain kesäyliopistokoulutuksen maksuja.
KOHDERYHMÄT
Opintoseteleitä voivat hakea maahanmuuttajat, työttömät, eläkkeellä olevat, ikääntyneet, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat sekä opintonsa keskeyttäneet.
•Maahanmuuttajalla tarkoitetaan
Suomeen muuttanutta ulkomaalaista henkilöä, jolla on kotikuntalaissa
(201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa. Maahanmuuttaja-käsitteeseen
ei tässä vaiheessa katsota kuuluvan turvapaikanhakijoita.
•Työttömällä henkilöllä
tarkoitetaan työhallinnon määritelmän mukaisesti työnhakijaa,
joka on ilman työtä ja kokopäivätyöhön käytettävissä
tai joka odottaa sovitun työn alkamista. Opintosetelikokeilussa työttömäksi
voidaan lukea myös pitkähköksi ajaksi lomautettu henkilö.
•Eläkkeellä olevalla tarkoitetaan
henkilöä, joka Kansaneläkelaitoksen tai Eläketurvan
tietojen mukaan saa eläkettä eikä ole ansiotyötä.
•Ikääntyneellä tarkoitetaan
henkilöä, joka kokee että ikä asettaa rajoituksia tai
aiheuttaa syrjintää esimerkiksi työelämässä.
Kesäyliopisto ja opiskelija arvioivat yhdessä kohderyhmään
kuulumisen.
•Alhaisen pohjakoulutuksen omaavalla tarkoitetaan
pelkän toisen asteen koulutuksen omaavaa henkilöä, jolla
ei ole opiskelupaikkaa.
•Opintonsa keskeyttäneillä tarkoitetaan
korkeakouluopiskelijoita, joiden opinnot ovat keskeytyneet. Kesäyliopisto
ja opiskelija arvioivat yhdessä edellytykset opintojen aloittamiseen
tällä perusteella.
OPINTOSETELIN KÄYTTÖ
Opintosetelillä voi korvata osittain tai kokonaan kesäyliopiston opintomaksuja.
HAKU
Opintosetelit myönnetään hakemuksen perusteella, jonka voi täyttää oheisen linkin kautta:
Opintosetelihakemus
Application
for Student voucher
LISÄTIETOJA
Lisätietoja opintosetelistä antaa projektipäällikkö
Mikko Mattila.
Yhteystiedot:
Mikko Mattila
projektipäällikkö
mikko.mattila@tampereenkesayliopisto.fi
050 4433 878, (03) 2238 433
